perjantai 21. heinäkuuta 2017

Kertun ja Topin kuulumiset helleviikkoa odotellessa

Kesäsäät ovat olleet vaihtelevat, mutta Kesämaassa jaksetaan vielä uskoa helteen rantautumiseen Punkaharjulle. Helleviikkoa odotellessa jututimme lipunmyynnissä työskentelevää Kerttua ja aluevalvojana työskentelevää Topia kesän kuulumisista.  Molemmat nuoret työskentelevät Kesämaassa ensimmäistä kesää ja odottavat innolla helteitä, joita on ennustettu ensi viikolle.

Kerttu valmiina lipunmyynnissä, jossa riittää väkeä aamupäivästä.

Kerttu on tullut ystävänsä Siirin kanssa kesätöiden perässä Oulusta Punkaharjulle. Tytöt aloittavat syksyllä lukion kolmannen luokan, eli edessä on abivuosi. Itä-Suomi oli molemmille tytöille täysin uusi paikka ja kokemus. Kerttu kertoo, että Punkaharjulla lämmitettiin ihan ensimmäiseksi sauna ja pulahdettiin Saimaaseen uimaan. :) Kerttu työskentelee Kesämaan lipunmyynnissä ja välillä Kesämaan ravintolassa myymässä jäätelöä. Pehmis on tämän kesän suosikkijuttu!

Kesämaan ravintolasta saa tänä kesänä myös herkullista pehmistä.

Vaikka kesä on ollut pääosin viileä, pitää Kerttu Kesämaata kivana työpaikkana, jossa on tavannut mukavia työkavereita ja saanut myös uusia ystäviä. Kertusta on myös mukavaa, kun Kesämaan asiakkaat tulevat juttelemaan ja kertomaan omasta puuhapäivästään. Onpa joukkoon mahtunut muutama oikein mukavankin lämmin kesäpäivä. Lasten suosikki tuntuu olevan Nautic Jet -hyppyvene, johon kertyy vilkkaimpina päivinä jonoja. Kerttu ja Siiri eivät ole jääneet huonoillakaan säillä neuvottomiksi, sillä tytöt ovat mm. kehitelleet ja askarrelleet Kesämaahan suosittuja keppihevosia lasten iloksi.

Kekseliäiden tyttöjen käsissä on syntynyt mm. keppihevosia hiljaisina päivinä.

Törmäilyveneiltä tavoitimme Topin, joka on yksi paikallisista nuorista, jotka pääsevät Kesämaahan töihin. Topi aloittaa syksyllä lukion toisen vuoden, ja haki Kesämaahan kesätyöpörssissä, joka järjestettiin tammikuussa Savonlinnassa. Topi oli kuullut ystävältään, että Kesämaa on mukava työpaikka, joten halusi itsekin päästä mukaan. Aluevalvojan tehtävistä Topille mieluisinta on Nautic Jet -hyppyveneen valvonta ja käyttö. Topi juttelee mielellään asiakkaiden kanssa, eikä epäile auttaa tai puuttua tarvittaessa tilanteisiin. Asiakkailta Topi saa pääosin ruusuja Kesämaan toiminnasta.



Viileät kesäpäivät ovat näkyneet myös Topin työssä, mutta positiivinenkin asia tulee nuorelle miehelle mieleen: asiakkaiden ei ole tarvinnut kovin paljon jonottaa, ja siitä on tullut kiitosta. Ei liene yllätys, että Topikin pitää Nautic Jetiä Kesämaan kävijöiden suosikkina. Topin mielestä Kesämaan ilmapiiri niin työkavereiden kuin asiakkaiden kesken on todella hyvä, ja hän toivookin pääsevänsä kesätöihin myös ensi kesänä. Sitä ennen Topi aikoo nauttia talven aikana mm. laskettelusta. Topille oli uutta, että Kesämaakin verhoutuu säiden salliessa talven sesonkeina Talvimaaksi mäenlaskuineen, napakelkkoineen ja joulupukinpajoineen.

Nautic Jet pitää pintansa Kesämaaan suosikkina.

Kesämaa on avoinna vielä 12.8. asti, ja elokuulle mahtuu vielä mm. perinteinen Juniori STPS:n ja Kesämaan yhteistyössä järjestämä Kesämaa -jalkapalloturnaus Savonlinnassa, Kesämaa-Areenalla, elokuun ensimmäisenä viikonloppuna. Kesämaa -turnaus huipentuu turnausbileisiin Kesämaassa. Kesämaan sulkeutumisen jälkeen lomailu jatkuu Punkaharju Resortissa vielä omatoimisten puuhailujen, kuten minigolfin, frisbeegolfin ja tenniksen merkeissä. Lomailu huipentuu elokuussa Paviljongin eloiltaan, jossa on mukavaa ohjelmaa koko perheelle.

Paviljongin eloillan 19.8. viihteestä vastaa Aurora.

Vielä on kesää jäljellä, mutta Kerttu ja Siiri lähtevät heinäkuun loputtua takaisin Ouluun, sillä heillä alkaa pian kirjoituksiin valmentava abikurssi. Punkaharjulta he jäävät kaipaamaan ainakin mukavia työkavereita ja upeaa Saimaata. Luulen, että helleviikon jälkeen ihan vähän myös sitä oikeaa Kesämaan meininkiä. ;)

perjantai 7. heinäkuuta 2017

Heinin ja Veeran terveiset kesävastaanotosta

Punkaharju Resortin kesävastaanotossa alkaa olla jo kesän tuntua. Aurinkoisella ja lämpimällä säällä matkailijoita riittää jonoksi asti. Jututimme kahta vastaanoton työntekijää, Veeraa ja Heiniä, kysyäksemme heiltä tunnelmia kuluneestä kesästä ja tulevista kohokohdista. Molemmat naiset palvelevat hymyssä suin työpisteessä, joka vaatii hyvin paljon tietotaitoa ja alueen tuntemusta.

Kesävastaanottomme sijaitsee keskeisellä paikalla Kesämaan vieressä.

Heini työskentelee vastaanotossa ja myyntipalvelussa jo viidettä kesää, ja on autellut lomakylässä myös muina vuoden sesonkeina, kuten uutena vuotena ja jouluna. Heini on opiskellut matkailualaa, ja paikallisena savonlinnalaisena tuntee hyvin seudun ja sen viehätykset. Punkaharjun harjualue ja upea luonto ovat ehdottomasti niitä asioita, joita Heini suosittelee asiakasta kokemaan. Heini pitää jo vakiintunutta kesätyötä vastaanotossa antoisana, sillä työ lomakylässä on hyvin monipuolista, haastavaa ja palkitsevaakin. Tyytyväinen asiakas on Heinille paras mahdollinen motivaattori työn tekoon. Heinäkuusta odotetaan kiireistä ja lämmintä.

Heini hoitaa työtään asiakaslähtöisesti. Hymy ei hyydy kiireessäkään.

Vastaanottotyö vaatii kokemusta ja vahvaa taustatyön osaamista, mutta tänäkin kesänä vastaanottoamme rikastuttaa alasta kiinnostunut uusi kesätyöntekijä. Veera on innostunut työstä, jossa pääsee kerryttämään matkailualan kokemusta ja toisaalta hyödyntämään jo valmista osaamistaan vastaanottotyössä. Alkukesä oli viileä, mutta Veerasta se tuntui vilkkaalta, sillä opittavaa oli niin paljon aina erilaisista toiminnanohjausjärjestelmistä alueen tuntemukseen ja talon pelisääntöjen oppimiseen. Veerakin pitää työtään vastaanotossa hyvin monipuolisena, ja edelleen joka päivä oppii jotain uutta.

Kesätyö vastaanotossa on Veeralle mieluisaa, sillä hänelläkin on matkailualan koulutus.

Vastaanoton sijainti vesi- ja puuhapuisto Kesämaan kupeessa on ihanteellinen: se on oivalla paikalla opastamaan matkailijaa eteenpäin joko majoituskohteeseen, ravintolaan tai Kesämaahan. Viileämmällä säällä Kesämaan pääsylippumyynti on vastaanotossa, ja erilaisten välineiden, kuten polkupyörien vuokraus, onnistuu myös. Vastaanotosta annetaan mielelläään karttoja ja vinkkejä alueella viihtymiseksi. Veera vinkkaa, että lähialueen kulttuuritarjonta, kuten Taidekartano Johanna Oras ja Metsämuseo Lusto kannattaa ehdottomasti hyödyntää samalla reissulla.

Kesämaan riemunkiljahdukset kuuluvat mukavasti myös vastaanottoon.

Koska Punkaharju Resortissa on hyvin monipuolinen majoitustarjonta, löytyy jokaiselle matkailijalle mieleinen yösija. Edullista majoitusta kaipaavat viihtyvät leirintäalueella teltassa tai leirintämökissä, ja mukavuutta kaipaavat valitsevat saunallisen huoneiston luhtitalo Topeliuksessa, ravintola Paviljongin monipuolisten palveluiden äärellä. Heini vinkkaa, että majoituksen lisäpalvelut, kuten aamiaisen, voi varata joko ennakkoon tai vastaanotosta saapumisen yhteydessä. Tavoitteenamme on pitää lomailu joustavana ja helppona. Vastaanoton työntekijät ovatkin kaikesta valmistelusta huolimatta tottuneet elämään myös hetkessä ja tekemään nopeita päätöksiä.

Legendaariset leirintämökit pitävät pintansa vuodesta toiseen.

Jos menojalkaa vipattaa, niin heinäkuun kohokohdaksi Veera mainitsee 14.-15.7. Punkaharju by Night -viikonlopun, jolloin harjualueen yrityksissä tapahtuu mukavaa ohjelmaa aamusta iltaan. Viikonloppu huipentuu iltaan Paviljongilla, kun lavalle astelee ensin rap -artisti Ilari ja myöhemmin Aikakone. Kuumin kesäaika on hyvin lyhyt, mutta onneksi heinäkuun jälkeen edessä on vielä jatkoa. Heini kertoo, että elokuuta vilkastuttaa mm. iso moottoripyörätapahtuma, joka valtaa alueen 4.-6.8. Kesämaa palvelee 12.8. asti, mutta elo-ja syyskuussa alueelle tulevat niin keski-eurooppalaiset kuin venäläisetkin matkailijat. Virallinen kesäkauden päätös on la 19.8., jolloin ravintola Paviljongilla viihteestä vastaa upea artisti Aurora.

La 19.8. kesäkauden päätösiltaa tähditää Aurora.

Vaikka työnteko naisille maittaakin, aikovat Heini ja Veera työnteon lisäksi nauttia kesällä myös rentouttavasta vapaa-ajasta: molemmat tykkäävät käydä konserteissa ja musiikkitapahtumissa. Veera rentoutuu lisäksi mökkeillen, ja Heini viihtyy myös kotona puuhastellen kahden kissansa, Helmin ja Hipun, kanssa. Lemmikit ovat muuten tervetulleita myös Punkaharju Resortiin, sillä useimpiin majoituskohteisiin saa ottaa lisämaksua vastaan lemmikin mukaan. Onpa joskus vastaanotossakin rapsuteltu asiakkaan seurankipeätä koiraa. Täyden palvelun lomakylä, etten sanoisi. :)

 Nautitaan kesästä, kelillä kuin kelillä!