keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Minnan terveiset Kesämaasta

Taas on se aika vuodesta, kun monet tutut kesätyöntekijät ovat saapuneet nostamaan Kesämaan toimintoja ylös yhteistuumin. Enää alle viikko aikaa, kun asiakkaat pääsevät nauttimaan puuhapäivästä Kesämaassa. Se ei muuten ole ihan pikkujuttu se kauden avaaminen. Siinä tarvitaan satoja tunteja työtä sydämellä ja hartiavoimin. Siksipä halusimme tänä kesänä esitellä teille joitakin toimintamme luottopakkeja, ja toisaalta myös kesätöihin tulleita uusia työntekijöitä tuoreine ideoineen. Meillä on taas tänä kesänä mukava porukka kasassa. Nappasimme hihasta pitkäaikaista kesätyöntekijäämme Minnaa, joka on saapunut aina pohjoisesta asti meitä auttamaan.

Reissutyöläinen nauttii alkukesästä Punkaharjulla.

Minnalla alkaa viides kesä Kesämaassa ja Punkaharju Resortissa. Minnan mielestä se tuntuukin siltä, "kuin kotiin tulisi".  Minna on kotoisin Taivalkoskelta, ja työskenteleekin pääosin kaikki talvet Pohjois-Suomessa. Minnaa voisikin kutsua ns. reissutyöläiseksi. Minna ei koe reissuelämää raskaana, vaan pitä sitä hänen nykyiseen elämäntilanteeseensa sopivana ja elämää ylipäätään rikastuttavana. Reissutöistä on löytynyt uusia ystäviä, ja toisaalta varsinaista lomaa Minna pääsee viettämään "rospuuttoaikoina" Turkin kodissaan ystävänsä Katjan kanssa. Punkaharjulle Minnaa vetää vuodesta toiseen luonto ja upeat vesistöt.


Näihin maisemiin Minna palaa mielellään aina uudelleen ja uudelleen.

Viisi vuotta sitten Minna ei ollut edes kuullut koko Kesämaasta, mutta nyt puisto on vakiintunut yhdeksi Minnan työpaikaksi. Minna on tyytyväinen työyhteisön iloiseen meininkiin ja yhteiseen huumoriin. Onhan Kesämaa sentään lapsellisen kiva paikka, vaikka työtä tehdäänkin vakavasti ottaen. Minnan työnkuva on vaihdellut eri kesinä, mutta omimmalta Minnasta tuntuu Kesämaan keittiössä ja kassalla. Plussaa on myös se, että vastuuhenkilönä Minna on saanut jonkin verran vapautta esittää omia ideoitaan ja kehittää osaltaan toimintaa. Työn suola on tyytyväinen lomalainen.

No ihan aina ei töitä voi ottaa niin vakavasti. ;)

Kesämaan ravintola ei ole pelkästään burger -paikka, vaikka se vahvana näkyykin ravintolan valikoimassa. Kesämaasta saa myös herkullisia salaattiannoksia ja vitriinituotteita, joihin Minna porukoineen aikookin tänä kesänä panostaa entistä enemmän. Minna suosittelee Kesämaan vieraita kuitenkin kokeilemaan ainutlaatuista Makkara -burgeria, jossa sämpylän sisällä on mm. herkullinen makkarapihvi, juustoa ja rapeaa salaattia. Makkara nyt vain kuuluu Suomen kesään! Minna vinkkasi myös, että vitriiniin on tulossa mm. täytettyjä rieskarullia. Kesämaan terassilla voi nautiskella näitä herkkuja ja katsella samalla menoa puiston puolella. Kuulostaa kyllä aika hyvältä. :)


Kesämaan ravintolalta voi seurata iloittelua puistossa.

Vaikka Minna työskenteleekin Kesämaan ravintolassa, ei iloittelu ja lomalaisten puuhat Kesämaan alueella jää häneltä huomaamatta. Vesiliukumäet tuntuvat olevan suosikkeja vuodesta toiseen, ja pari kesää sitten hankitulle Nautic Jet- hyppyveneelle tuntuu edelleen olevan jonoja. Lomalaiset nauttivat omine eväineen myös piknik -alueista, ja aurinkotuolit uima-altaan reunalla tuntuvat olevan kovassa käytössä. Viileämmällä säällä Minna suosittelee hyödyntämään Kesämaan saunoja. Ja eihän lapsia palele, vaan meitä aikuisia. Vai mitä? ;)


Kesämaassa viihtyvät niin lapset kuin aikuisetkin.

Vaikka Kesämaa onkin Punkaharju Resortin johtotähti, on Minnakin vuosien saatossa huomannut, kuinka monipuolinen palvelutarjonta ja kokonaisuus alueella on. Tekemistä löytyy koko perheelle ja palveluita vaikka koko suvulle! Kesämaassa voi otttaa mittaa Paintball -värikuulasodassa ja ryhmäpalveluita täydentävät Saimaan Huljupuisto ja ravintola Paviljongin monet mahdollisuudet. Minnan mielestä Paviljonki vaan on niin "magee". On helppoa olla samaa mieltä. Ja joskus on hyvä vain olla ja nautiskella, ja mikäpä olisi siihen Punkaharjua parempi paikka. Moni lomailija tuleekin alueelle rauhoittumaan. Ulkoilumahdollisuudet ovat loistavat.


Veden äärellä on ihana rauhoittua, mutta se sopii myös moniin aktiviteetteihin.

Minna vinkkaa, että alueella kannattaa viipyä pidempäänkin, sillä tekemistä ja näkemistä riittää ympärilläkin. Välittömässä läheisyydessä on upea Taidekartano Johanna Oras ja järven toisella puolella legendaarinen, uuteen uskoon laitettu Hotelli Punkaharju, entinen Punkaharjun Valtionhotelli. Tänä kesänä Minna aikoo käydä harjualueella myös ainakin Kruunupuiston ylläpitämässä, Inkeritalon vohvelikahvilassa ja lavatansseissa Rajavaarassa! Ja jos työnteolta jää aikaa, Minna aikoo viettää vapaapäiviä myös rauhoittuen lukemisen, käsitöiden ja ruuanlaiton parissa.

Trampoliinilta Minnan voi bongata vain vapaalla. :)

Äkkiä sitä luulisi, että sesonkipaikoissa on paljon vaihtuvuutta työntekijöissä. Punkaharju Resort on onnekas saadessan vuodesta toiseen osaavia käsiä töihin. Niinkun nyt aina yhtä iloisen ja avuliaan Minnan. Kuten monet muut, Minnakin aikoo jatkaa sesonkitöitä jossain muodossa vielä varmasti vuosia, muuta haaveissa siintää myös oma ravintola tai kahvila. Miksei vaikka jossain täällä Saimaalla? :) Tule moikkaamaan Minnaa Kesämaahan ajalla 12.6.-12.8.17.

Ensi kerralla kuullaan kuulumisia Paviljongilta ja saadaan esimakua sesongin herkuista. Pysy kuulolla!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti